PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
6.8.2018
Kiinassa duunareiden aivosähkökäyriä mitataan kypäristä näiden tunnetilojen tarkkailemiseksi.
Yksityisyyden alueelle tunkeutuminen teknologian avulla on tuonut valvonnan aivan uudelle tasolle. Se toimii, koska me annamme sen toimia, koska se on helppoa, koska luulemme sen olevan halpaa. Ei ole tarvinnut odottaa älykypäriä työpaikoille, vaan 24/7-kontrolli on jo kaupattu meille hintana helpoista ja ilmaisista palveluista, joita ”kaikki” käyttävät tai ainakin pitäisi käyttää. Vastalahjaksi olemme luovuttaneet jotakuinkin kaiken datan mitä meistä verkkoon vain voi tallentua. Kuka tahansa meistä lentäisi perseelleen, jos näkisi ja kuulisi kaiken sen tiedon, mitä yksin puhelimemme appeineen meistä välittää eteenpäin.
Yksityisen alueelle tunkeutuminen ensin loukkaa, sitten lamauttaa ja toistuessaan muuttuu uudeksi normiksi, jossa ihminen alkaa itse tarkkailemaan ja rankaisemaan itseään välttyäkseen ulkopuoliselta puuttumiselta. Äärimmilleen vietynä se tarkoittaa omien tunteiden ja ajatusten jatkuvaa monitorointia ja vähittäistä vieraantumista niistä.
Jo kauan on seurattu liikkeitämme ja ostoskäyttäytymistämme, mutta ihmiselämästä ei enää löydy sellaista aluetta, joita valvonnan verkot eivät pyrkisi saamaan haltuunsa. Siihen ei tarvita Bernerin seurantalaitetta, sensorikypärää eikä edes salaliittoteorioita, sillä dystopia on jo täällä. Meillä jokaisella on ollut öljylähde, jonka olemme myyneet hiluista ja alamme vasta tajuta todellista hintaa. Korkea aika olisikin tajuta, sillä hallitus on valmistellut jo vuosia terveystietojemme luovuttamista yrityksille.
Some on luonut kokonaan uuden merkityksen myös itsensä valvomiselle, ikään kuin mahdollistanut sen virittämisen tappiinsa. Elämää eletään toisten katseelle ja sen kautta pyrkien keräämään jos ei taloudellista, niin ainakin sellaiseksi vaihdettavissa olevaa sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Olemmeko kunnollisen oloisia? Hyvän työntekijän oloisia? Luottokelpoisen ihmisen oloisia? Vaarattoman oloisia? Kysymykset ovat pitkälti samoja, joihin terveystietojen perusteella riskilaskelmia yksilöistä tekevät haluavat vastauksia.
Menestyminen tässä teatterissa ei ole merkityksetöntä leikkiä tai peliä, vaan vaikuttaa konkreettisesti elinehtoihimme ja -oloihimme. Se on muuttanut perusteellisesti tapaa katsoa itseämme ja toisiamme. Vallalle on edullista, jos näemme toisemme vain portaina edetä hierarkiassa, henkilökohtaisesti hyödyllisenä verkostona. Välineellisyys kyynistää ja eristää ihmiset toisistaan, sosiaalisuuden kierrättäminen julkisen kautta hajottaa sitä ja tekee tietysti valvonnasta hyvin helppoa.
Steen1 räppäsi Runoja kontrollihuoneesta -albumillaan kymmenkunta vuotta sitten ovisilmän kääntämisestä väärinpäin. Se ei naurattanut silloinkaan, koska se oli totta jo silloin. Jos vielä pari vuosikymmentä takaperin hyväksyttiin yleisesti ajatus, että ihmisellä on oikeus yksityisyyteen, ovat nyttemmin jalansijaa saaneet ”ei minulla ole mitään salattavaa” -tyyliset mantrat, joilla rauhoitellaan itseä kaiken paljastavan, totaalisen ja kaikkialle tunkeutuvan valvonnan katseen edessä. Se, että somessa ei näytetä mitä ollaan, vaan näytetään mitä tahdottaisiin olla tai mitä hyödyllistä olla on, ei poista sosiaalisen valvonnan elementtiä eikä sitä, että kanssakäyminen kiertää yhä enenevissä määrin julkisen kautta.
Yksityisyyteen ei enää riitä, että on julkisuudelta piilossa. Käytännössä yksityinen elämä tarkoittaa nykyisin myös teknologian roolia tietoisesti rajoittanutta elämää. Kertoo jotain ajastamme, että molempia näitä pyrkimyksiä pidetään yleisesti höyrypäisinä ja lähtökohtaisesti epäilyttävinä.
Olisikohan jokin numero, johon voisi ilmoittaa ihmisestä, jolla on vielä yksityistä elämää?
Tai sitten voisi soittaa sille ihmiselle itselleen ja kysyä, että mitäs miljonääri.
Emilia Kukkala
viestinnän asiantuntija, toimittaja