PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
23.1.2023
Vuoden vaihduttua uuteen on usein aika tehdä tilinpäätös menneestä vuodesta ja siirtää katse tulevaan, jo alkaneeseen vuoteen 2023.
Pääluottamusmiehen näkökulmasta katsottuna mennyt vuosi on ollut äärimmäisen raskas edustamilleni ihmisille, niille ihmisille, jotka tekevät raskasta työtä postinjakelussa. Päättyneen vuoden aikana kymmenien postinjakajien työsuhde on osa-aikaistettu, työ on muuttunut raskaammaksi ja yksipuolisemmaksi. Töitä tehdään usealla paikkakunnalla kolmena päivänä viikossa ja nämä työpäivät ovat pitkiä. Tämän lisäksi postia jaetaan kolmesta tai useammasta nipusta, monessa työpaikassa tehdään ylitöitä, postia jaetaan iltahämärässä.
Kun työntekijän työsuhde osa-aikaistetaan, eteen tulee melkoisen monta karikkoa. Osa-aikaistaminen on ensiksikin henkisesti raskas taakka kannettavaksi. Olen vuoden aikana tavannut työpaikoilla liikkuessani useita henkisesti murtuneita ihmisiä. Tässäkö minun arvostukseni olikin, kun tuli lappu kouraan? Ei ole millään muotoa helppo tilanne, kun usein meillä työikäisillä ihmisarvo mitataan, ainakin monen mielestä, työn tekemisen kautta. Valitettavasti kaikkien esihenkilöiden sosiaaliset taidot eivät riitä henkilön asianmukaiseen kohteluun osa-aikaistamistilanteessa. Toisaalta, eivät nämä tilanteet ole esihenkilöille itsellekään mitään helppoja. Usein näissä tilanteissa osa-aikaistettu ihminen jää yksin, ilman minkäänlaista tukea. Sitten pitäisi jaksaa hakea työttömyyskassasta korvauksia, mutta voimat eivät kaikilla siihenkään riitä.
Tämän lisäksi osa-aikaisen työntekijän täytyy olla äärimmäisen valveutunut, pitäisi tietää maksetaanko palkka oikein esimerkiksi sairausajalta ja millainen palkka kuuluu maksaa vuosiloman ajalta. Ja entäpä sitten, jos tulenkin töihin vapaapäivänä eli päivänä, jolloin työvuoroluetteloon ei ole merkittyjä tunteja, kuuluuko siitä maksaa jotakin ylimääräistä ja kuinka paljon.
Lisää harmitusta aiheuttaa lisätöiden tarjoaminen. Voimassa olevaan työehtosopimukseen on kirjattu, että työnantaja on velvollinen tarjoamaan työtä osa-aikaiselle työntekijälle. Tämä tarkoittaa selkeällä suomen kielellä sitä, että mikäli työpaikalla on tarvetta työlle, niin sitä työtä tulee tarjota osa-aikaiselle työntekijälle. Eli jos vaikka sellaisena päivänä, jolloin osa-aikaisella työntekijällä ei ole töitä, omalla pääluottamusmiesalueella tällainen päivä on tiistai, näitä ns. lisätöitä tulee tarjota osa-aikaiselle työntekijälle. Ei eläkeläiselle, eikä määräaikaiselle tai jo valmiiksi kokoaikaisessa työsuhteessa olevalle työntekijälle, vaan osa-aikaiselle työntekijälle. Niin yksinkertaista.
Ja mikäli lisätyön vastaanottaminen edellyttää koulutusta, joka on kohtuudella järjestettävissä, esimerkiksi toisen reitin opettelu, työntekijälle tulee järjestää tällainen koulutus. Tämä todetaan jo työsopimuslaissakin.
Työtehtävien ja työmäärän tasapuolinen jakautumien ovat muutoinkin hyvin merkityksellisiä asioita työelämässä. Nämä asiat on tiedostettu myös Postin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelmassa, ohjelma on päivitetty viime vuonna ja se on hyväksytty Konsernin YT neuvottelukunnassa. Postin ylin johto on näin ollen sitoutunut tähän ohjelmaan ja sitä kautta me kaikki postilaiset olemme sitoutuneet siihen työntekijästä esihenkilöön ja sieltä ylimpään johtoon saakka.
Ohjelmaan on kirjattu erääksi keskeiseksi tavoitteeksi juurikin työtehtävien ja työmäärän tasapuolinen jakautuminen. Posti Group Oyj:n tasa-arvo ja yhdenvertaisuusohjelma 2022–2024 löytynee varmasti jokaiselta työpaikalta. Ohjelma on luettavissa myös Posterissa. Kannustan jokaista postilaista tutustumaan siihen. Kiteytän tähän kuitenkin kahdella lauseella tämän ohjelman sisällön, jotka ovat suoraan ohjelmasta.
”Suomen lainsäädännön sekä Postin arvojen, strategian ja työntekijän toimintaohjeen mukaista on, että sukupuolten välinen tasa-arvo sekä yleinen henkilöstön yhdenvertaisuus toteutuvat kaikilla työelämän osa-alueilla. Posti kehittää ja seuraa tasa-arvoista, monimuotoista, inklusiivisuutta ja yhdenvertaisuutta edistävää johtamiskulttuuria ja kaikkia henkilöstöryhmiä kohdellaan yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti”.
Palautetta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioihin liittyen voi antaa osoitteeseen tasa-arvo@posti.com.
Vuosi 2023 ollessa aluillaan, tiedossamme on, että vuoden aikana useilla jakelun työpaikoilla tullaan siirtymään muutosneuvottelujen kautta erilaiseen postinjakelun jakelumalliin.
Postinjakelun jakelumalleja on esitelty Reitti-lehdessä 7/2022 sivuilla 12–14. Mikäli lehti ei ole tallessa, pääset lukemaan jutun täältä.
Erittäin tärkeä asia vuonna 2023 tulee olemaan eduskuntavaalit. Keväällä toteutettavissa vaaleissa valitaan kansanedustajat seuraavalle nelivuotiskaudelle. Ennakkoäänestys on 22.– 28.3.2023, varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023.
Palkansaajille nämä vaalit ovat erittäin merkitykselliset. Palkansaajat kuitenkin valitettavan usein jättävät äänestämättä, vaikkakin juuri eduskunnassa päätetään meille palkansaajille merkittävistä asioista, kuten työttömyysturvasta ja muustakin työelämäämme vaikuttavasta työlainsäädännöstä.
Älkäämme unohtako vuotta 2015. Silloin äänestyksen tai äänestämättä jättämisen tuloksena saimme Sipilän hallituksen. Silloin tuli palkansaajille raippaa huolella, tuli kikyä eli työajanpidennystä, yhteiskuntasopimusta ja aktiivimallia ja kaikkea muuta siltä väliltä.
Keskustapuolueen Sipilä hallituskumppaneidensa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa pyrki saamaan aikaan pakkolakeja työehtojen heikentämiseksi. Samalla räikeällä toiminnalla silloinen hallitus pyrki pakkolakien kautta puuttumaan työnantaja- ja työntekijäpuolen oikeuteen sopia työehdoista. Työväenliike kokoontui Helsingin rautatientorille 18.9.2015 ilmaisemaan mieltään Sipilän ja hallituskumppanien pakkolakeja vastaan.
Kannustan kaikkia äänestämään kevään eduskuntavaaleissa! Loppusitaattina lainaan sanoja Leo Harran SAKn edustajiston kokouksessa Helsingissä pitämästä puheesta marraskuussa 2022:
”Palkansaajien on ehdottoman tärkeää äänestää työväenhenkisiä ehdokkaita ja osallistua heidän vaalityöhön. Äänestämällä voimme vaikuttaa siihen, että saamme eduskuntaan kansanedustajiksi palkansaajaystävällisiä henkilöitä. Näin pääsemme vähemmällä torille kerääntymisellä seuraavan vaalikauden aikana.”
Hyvää alkanutta vuotta 2023.
Toivottaa Piia Willberg, alueellinen pääluottamusmies
20.12.2017 - Tommi Tienpää