PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
15.6.2020
Kuuntelin joku aika sitten yhden työterveyslääkärin puheen vajaatyökykyisistä. Tiivistettynä viesti oli se, että jos fyysisesti kuormittavassa ammatissa toistuvasti esimerkiksi työntekijän polvi kipeytyy, niin ei ole mitään järkeä alkaa hoitamaan tuota polvea, vaan kyseisen työntekijän pitäisi vaihtaa työpaikkaa. Eli uudelleen kouluttautua ja etsiä joku polvea vähemmän kuormittava ammatti.
Varmasti täydellisessä maailmassa asia noin menisikin. Mutta mietitäänpäs mikä on yleensä esimerkiksi meidän edustamalla alalla realismi silloin, kun työntekijän työkyky on heikentynyt. Yleensä takana on tuolloin kymmenien vuosien työura. Ikää viisikymmentä tai enemmän. Työt on aloitettu heti kun pakolliset koulut on käyty eli alle parikymppisenä. Koulunpenkki ja uusi ura ei välttämättä tunnu tuossa kohtaa oikeasti uskottavalta vaihtoehdolta. Ja mistä sen työpaikan koulun jälkeen saisi? Ainakaan vakituisen ja kokoaikaisen työpaikan. Onko jossain työnantajia, jotka toivottavat vajaatyökykyisen tervetulleeksi? Ei sitä polvea ihan kaikissa duuneissa tarvitse, mutta harva työnantaja silti mielellään ottaa riskiä mistään työkykyongelmista.
En tiedä kuinka moni huomasi Finanssivalvonnan tiedotteen viime syksyltä. Sillä oli niinkin mielenkiintoinen nimi kuin ”Työkyvyttömyysriskin hallinta työeläkevakuutusyhtiöissä”. Työeläkevakuutusyhtiöissä tiedote toki huomattiin ja siitä ei tykätty. Kerron myöhemmin miksi ei.
Eläkevakuutusyhtiöissä on asiakkaina yritykset, jotka ovat vakuuttaneet työntekijänsä eläkkeet kyseisessä yhtiössä. Näille asiakkaille on niin sanottuna asiakasetuna tarjottu myös sellaista palvelua, että työeläkeyhtiön maksamat työkykyasiantuntijat ovat työssä asiakasyrityksissä ”hallitsemassa työkyvyttömyysriskiä”. Eli kun työntekijällä on työkyvyn kanssa ongelmia, on nämä eläkeyhtiön maksamat työkykyasiantuntijat tulleet prosessiin mukaan työterveyslääkärien ym. rinnalle. Työkyvyttömyyseläke on yritykselle kallis ratkaisu, joten työkykyasiantuntijoiden pitää puuttua peliin jo paljon ennen kuin tämä kallis sana mainitaan.
Ajatushan on taas ulkopuolisin silmin hyvä. Ei ole kenenkään etu, että ihminen menettää työkykynsä tai osan siitä. Mutta arkirealismi on osoittautunut tässäkin asiassa toiseksi mitä se paperilla kuulostaa. Aika useasta yrityksestä on tullut suoraa palautetta siitä, että nämä eläkevakuutusyhtiöiden maksamat työkykyasiantuntijat koetaan lähinnä ulosheittäjiksi eli he toki hallitsevat työkyvyttömyysriskiä yrityksen näkökulmasta, mutta työntekijälle annetaan yleensä vain yksi vaihtoehto: etsiä uusi ura jostain toisaalta.
Finanssivalvonnan tiedote sai siis kriittisen vastaanoton niin työeläkevakuutusyhtiöiltä kuin niiden asiakasyrityksiltä. Edellä kuvattu toiminta kun sai Finanssivalvonnalta kritiikkiä ja sitä on jouduttu työeläkevakuutusyhtiöiden maksamana karsimaan. Yrityksissä tästä palvelusta on myös luonnollisesti tykätty eli sille mieluusti nähtäisiin jatkoa.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että työkyvyttömyys ja vajaatyökykyisyys on asioita, joihin pitää etsiä ratkaisuja. Mutta mikä on sen yrityksen vastuu ihmisestä, joka on menettänyt osan työkyvystään fyysisesti raskaassa työssä tehden työnsä mahdollisimman hyvin? Onko yrityksellä oikeus teettää työtä siten, että ihmiset menettävät toistuvasti osan työkyvystään tekemällä tuota työtä? Ja jos vajaatyökykyisille ei haluta räätälöidä heidän työkykyään vastaava työtä siinä yrityksessä missä osa työkyvystä on menetetty, niin mistä jokaiselle työnantajalle löytyy vain niitä täydellisellä työkyvyllä varustettuja työntekijöitä? Haluammeko elää maailmassa, jossa vajaatyökykyiselle halutaan sanoa vain hei hei?
Heidi Nieminen
puheenjohtaja
8.5.2018 - Markku Jalava