PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
18.5.2021
Tampereen yliopiston tutkijat Tuija Koivunen ja Tiina Saari kirjoittivat helmikuussa TTT-lehden digijulkaisussa blogin aiheesta ”Työntekijöiden näkemysten ohittaminen syö työn mielekkyyttä”. Kirjoitus liittyy Tampereen yliopiston Duunarit-hankkeeseen, joka selvitti teollisuuden ja kiinteistöpalvelualan työntekijöiden kokemuksia työstään. Tutkimuksen mukaan suorittavan työn tekijöiden osaamista ei oteta riittävällä tavalla huomioon työn organisoinnissa ja kehittämisessä, mikä vähentää työn mielekkyyttä.
Löysin hankkeesta monta yhtymäkohtaa postinjakelun nykymeininkiin. Esityön ja jakelun erottamisella toisistaan haetaan optimointihyödyn maksimoimista. Äärimmilleen vietynä tämä tarkoittaa työn keskittämistä vain muutamalle paikkakunnalle jopa satojen kilometrien etäisyydelle jakelun lähtöpisteistä. Esityöhön ja jakelutyöhön tulee molempiin jäämään työtä, mutta työ itsessään on vaarassa yksipuolistua. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen joutuu joissakin tapauksissa mahdottomien haasteiden eteen, jos esim. jakelureitit keskittämishyödyn maksimoinnin takia pystytään toteuttamaan vasta esim. klo 12–21 välillä. Tähän kun lisätään vielä mukaan mahdollinen varhais- ja perusjakeluoptimointi, saattaa aikaikkuna olla joillekin jopa syy hakeutua pois alalta. Oma lukunsa on sitten tavoite hyödyntää koneoptimointia maksimaalisesti. Käytännössä tämä on johtanut loputtomaan keskusteluun siitä, onko tuotantopäätös jakaa monesta valmiista nipusta järkevää vai ei. Suunnittelijan laskelmassa syntyy viivan alle läpäisyä ja tehoja, kun jakaja yhdellä tiputuksella toimittaa asiakkaan luukkuun mahdollisimman monta lähetystä. Toisaalta jakajat tietävät varsin hyvin, että mitä enemmän jakelulenkillä joutuu kantamaan klippuja ja klappuja sekä tekemään jakelun yhteydessä työhön liittyviä asioita, alkaa työ hidastumaan. Työn tekeminen hyvissä työolosuhteissa työpisteessä saattaisi olla ehkä sittenkin työn kokonaishyödyn, ehkäpä myös työturvallisuuden kannalta järkevää.
Avainkysymyksiä tulevat olemaan miten onnistutaan edesauttamaan uusissa työnkuvissa ergonomisia asioita ja työn moninaisuutta. Psykososiaalisten kuormitustekijöiden hallinta tulee olemaan yksi tärkeä teema. Etenkin jakelun kevytlähtöpisteet ovat mielestäni suuressa vaarassa työolosuhteiden suhteen. Mielestäni olemme epäonnistuneet pahasti, jos ainoat ratkaisut tulevaisuuden postityössä jakelutyön osalta on jaksamisen näkökulmasta osa-aikaistaa reittejä, alihankinta ja suuren vaihtuvuuden takia jatkuvat korvaavan uuden työvoiman rekrytoinnit. Postissa pitäisi huolellisesti lukea uudelleen jokainen sana ”Kuorma-tutkimuksesta” viime vuosikymmenen alkupuolelta. Siihen oli kirjoitettu monta viisautta postityön kuormitustekijöistä, mitkä nyt tuntuvat jääneen unholaan tai sitten nykypolven johtajat eivät enää näitä asioita muista tai osaa.
Eräs Duunari-hankkeessa haastateltu teollisuuden asentaja kertoi, että osa hänen päivittäin tarvitsemistaan työkaluista ja ylimääräisistä osista oli siirretty 250 metrin päähän työasemasta, kun ne aiemmin olivat vain 15 metrin päässä. Asennustyö oli hyvin aikapaineista, eikä tilannetta auttanut se, ettei sopivia työkaluja ollut käsillä, vaan niitä tarvitessa joutui juoksemaan linjan alkuun. Työntekijät olivat jo pitkään yrittäneet saada muutosta asiaan eli tarvittavia työkaluja ja osia työasemalle, mutta asia ei ollut edennyt.
Teollisuusammattien lisäksi myös siivoojat työskentelevät jatkuvan aikapaineen alla. Monet hankkeessa haastatellut kokivat sen työnsä suurimmaksi ongelmaksi. Useat olivat kouluttautuneet ammattiinsa työn ohessa. Heille oli opetettu, miten työ pitäisi periaatteessa tehdä, mutta käytännössä he joutuivat työskentelemään toisin, koska työhön mitoitettu aika ei riittänyt. Siivoojien työn aikapaineiden taustalla olivat siivouspalvelujen ulkoistaminen ja tiukka kilpailuttaminen. Vaikka tilojen siisteys oli perusedellytys mille tahansa toiminnalle, siitä ei kuitenkaan olla valmiita maksamaan. Kilpailukykyisten tarjousten tekeminen näyttää edellyttävän siivoojien työhön varatun ajan alimitoittamista.
Tutkijan näkökulmasta edellä esitetyt esimerkit olivat hämmentäviä. On yllättävää, että kaikkien henkilöstön osallistamiseen tähtäävien puheiden ja toimien jälkeen tilanne on työpaikoilla edelleen tällainen. Pahimmillaan työtä kehitetään organisaatioissa edelleen ylhäältä alaspäin, eikä työntekijöiden kokemuksia ja ideoita kuunnella prosessissa. Tuloksena saattaa olla toimimattomia työpisteitä, hankalia työasentoja ja mahdottomia vaatimuksia työhön käytettävästä ajasta. Ongelmat johtuvat työntekijöiden mukaan pitkälti tietämättömyydestä. Sekä teollisuuden että kiinteistöpalvelualan työntekijät toivat esiin huolen siitä, etteivät heidän esimiehensä tunne työoloja tarpeeksi hyvin. Ratkaisuksi esitettiin, että johtajien olisi hyvä aika ajoin opetella käytännön työtehtäviä, jotta he tunnistaisivat ja osaisivat ottaa vakavasti työn arkiset ongelmat.
Suorittavan työn tekijät ovat osaavia ammattilaisia, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin. Moni haluaisi myös osallistua työnsä kehittämiseen. Siihen heille pitäisi antaa myös mahdollisuus. Työntekijöiden hiljainen tieto ja osaaminen tulee hyödyntää, ja sen tarjoama kehityspotentiaali on otettava täysimittaisesti käyttöön. Työtehtävät sujuvat kätevimmin käsillä olevilla työkaluilla ja ergonomisissa työasennoissa. Se on paitsi työntekijän myös työnantajan etu.
Työsuojeluvaltuutettu Marko Koivumäki
Lounais-Suomi, jakelu
24.1.2019 - Jarmo Tuominen