Sitä mun piti sanoa

4.6.2018

Sitä mun piti sanoa, että kyllä meillä on matkassa paljon onnea, kun rampataan työ- ja vapaa-ajan matkoilla ja tapahtumissa. Tilaisuuden järjestäjät kyllä hoitavat lupa-asiansa kuntoon, silloin kun lupaa tarvitaan. Mutta miten se näkyy käytännössä, kun mukanaolijoille pitäisi muistaa kertoa myös poistumisteistä tai kokoontumispaikoista, jos sattuu jotain ikävää ja yllättävää?

Lentokone taitaa olla ainut paikka, jossa se jaksetaan kertoa joka ikinen kerta ja kaikilla se on mahdollisuus myös kuulla. Laivalla se taidetaan myös kertoa, mutta kuulutukset eivät aina kantaudu korviin asti. Junassa en ole kuullut koskaan, kaipa siksi, kun sieltä poistuminen lienee niin selkeää, jos ovista pääsee ulos. Junassa tai linja-autossa istuessani olen pohtinut, että jos joskus tuohon ikkunan yläpuolella olevaan vasaraan pitää tarttua, niin saanko ikkunan rikki punaiseen pallukkaan lyömällä?  Autostani löytyy puukon tapainen, jolla saa turvavyön poikki, jos vyö jumittuu onnettomuudessa ja pystyn itse itseäni auttamaan tai muita kyydissä olevia. Täytyypä seuraavan kerran autoon mennessäni tarkistaa, missä puukko lojuu. Samalla täytyy katsoa, kaipaako auton ensiapulaukku päivitystä. Koska lie viimeksi katsottu.

Jokaisen koulutuspäivän ja seminaarin alussa pitäisi järjestäjän näyttää poistumistiet ja kertoa myös missä on kokoontumispaikka - pelkkä ulkona ei riitä. Huhtikuussa olin itse mukana koulutuspäivillä ja yritin ottaa selville ennen tilaisuuden alkua näistä asioista. Tilan omistaja kaivoi Pelastussuunnitelma- kansion esiin ja totesi sitä selatessaan, että kysyt hankalampia kysymyksiä kuin pelastusviranomaiset. Vastausta ei kuitenkaan mulle heti löytänyt, lupasi tulla meille sen kertomaan. Taitaa vieläkin etsiä, kun ei kahden päivän aikana ilmaantunut työkokoustilaamme. Itse koin tilanteen kummalliseksi ja jälkeenpäin ajateltuna taisin ottaa tiedostamattani riskin muiden ja itseni puolesta. Riskiä kun lisäsi seinän takana oleva rakennusmiesten armeija porineen ja hitsauspilleineen. Onneksi ei mitään sattunut.

Itse olen työni kautta oppinut vapaa-ajan menoissani kiinnittämään huomioita poistumisteihin. Konsertin tai teatteriesityksen alussa tutkin ympäristöä ja tilaa ja etsin silmiini Exit- kylttejä. Tilaisuuden tullen saatan myös oven kahvasta kokeilla aukeaako ovi? Välillä on nämäkin ovet olleet lukossa, pakko vain luottaa, että hädän tullen ovet ovat auki. Ulkoilmakonsertit ovat oma lukunsa. Musiikilla ne tilaisuudet yleensä alkavat ja puheiden sisällössä ei sanaakaan turvallisuusasioista. Tilaisuuden tullen olen saattanut järjestäjälle jonkun sanan sanoa, mutta vastaanotto on ollut vähättelevää tai mulle on valehdeltu päin naamaa. Eräskin järjestäjä kerran sanon, että meillä on kyllä tapana näistä asioista kertoa ennen tilaisuuden alkua, mutta nyt unohtui. Pakkohan se oli varmistaa, puhuiko henkilö totta. No ei ollut edellisessäkään saman sisältöisessä tilaisuudessa sitä tehnyt, kun kyselin osallistujilta. Se siitä ammatillisuudesta. Pakostakin pistää miettimään, että mitä jos jotain sattuu, kuinka mahtaa silloin puhua mustan valkoiseksi vai löytääkö jostain suojelijan.

Tarvitsisi vain muutama minuutti käyttää tilaisuuksien alussa poistumisteiden ja kokoontumispaikkojen kertomiseen. Itselleni ainakin välittyisi tunne, että järjestäjillä asiat ovat kunnossa, jos jotain yllättävää tapahtuisi. Nyt saan vain itsekseni arvailla, kuinka moni järjestäjistä on oikeasti varustautunut hätätilanteiden varalta? Haetaanko vuodesta toiseen lupia vain muuttamalla päiväystä ja yhteyshenkilöitä? Halu luottaa ihmiseen on kova, halu uskoa, että kaikki järjestäjät ja tapahtumissa töissä olevat henkilöt ovat saaneet koulutuksen ja osaavat toimia niin kuin pitää yllättävien tilanteiden sattuessa.

Vain pari minuuttia tilaisuuden alussa, se ei ole kenenkään ajasta pois. Vain pari minuuttia, jotka voivat pelastaa Sinut tai minut. Vain pari minuuttia, jolla järjestäjät voivat lunastaa vastuullisen järjestäjän aseman mielissämme. Parissa minuutissa ehtii kertomaan hätäpoistumistiet ja kokoontumispaikan. Sitä odotellessa on hyvä toivottaa hyviä ja turvallisia festareita, konsertteja, seminaareja, koulutuspäiviä, urheilukilpailuja, sukujuhlia meille ja kaikille järjestäjille. Pidetään silmät auki ja nautitaan.

Anneli Liikala

työsuojeluvaltuutettu, toimihenkilöt
Lounais-Suomi ja Pohjanmaa, 20-44, 60-69