PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
5.3.2018
Kun tulin Postiin kesätöihin jakeluun joskus 1980-luvun alussa, ihmettelin miten 3-4 tunnin työstä voidaan maksaa 8 tunnin palkka? Työ oli hauskaa ja liikuntaakin sai työn lomassa. Eihän se tuntipalkka mikään kummoinen ollut – ainakaan jos sitä vertasi kavereihin jotka olivat samaan aikaan Kymiyhtiöllä kesätöissä – mutta aikaurakasta saatu hyöty korvasi pienemmän tuntipalkan mennen tullen. Aikaa jäi harrastuksille ja muille touhuille. Muistan aina kun nykyinen työkaverini (tunnistaa varmaan itsensä jos lukee tämän…) oli kesätöissä seurakunnan hautausmaalla ja saapui ruokatunnille kotiinsa klo 11 aikoihin, niin me (myös nykyinen työkaverini) olimme jo moottoripyörän satulassa menossa mihin sitten nokat näyttivätkään. Mutta ei töihin! No, tämä kaveri löysi kylläkin itsensä sitten myöhemmin Postin palveluksesta.
Elettiin aikaa, jolloin Posti oli Suomen valtion omistama budjettisidonnainen laitos eikä tuloksella niin hirveän tarkkaa väliä ollut. Jos mentiin miinukselle, valtio kuittasi tappiot. Jos tuota onnellista aikaa vertaa Postin nykytilaan, ero on melkoinen. Nimikin on vaihtunut 1980-luvulta moneen kertaan Posti- ja lennätinlaitoksesta lähtien: 1981 Posti- ja telelaitos, 1990 Posti-Tele, 1994 Suomen Posti Yhtymä oy, 2001 Suomen Posti Oyj, 2007 Itella Oyj ja vuodesta 2015 Posti Group Oyj. Mitähän seuraavaksi…
Posti- ja telelaitoksen aika valtion keskusvirastona tuli päätökseen vuonna 1990 tehdyn uudistuksen myötä. Silloin muututtiin valtio-omisteiseksi liikelaitokseksi ja budjettisidonnaisuus valtioon päättyi. Tätä seurasi vuonna 1994 Posti- ja televiestinnän eriytyminen omiksi osakeyhtiöiksi jolloin Suomen PT:n tytäryhtiöinä aloittivat Suomen Posti ja Telecom Finland.
Eli tuosta hetkestä (1994) lähtivät kaikilta virat ja muutuimme työsopimussuhteisiksi työntekijöiksi. Muistan hyvin kun silloinen Postin pääjohtaja Pekka Vennamo lupasi vuoden 1990 liikelaitosuudistuksen jälkeen, ettei muutos vaikuta työsuhteen ehtoihin eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan työpaikkansa puolesta. Siihen aikaan, kuten vieläkin, Postin palveluksessa oli huomattava määrä määräaikaisena työskenteleviä, joiden määrä tämän muutoksen myötä alkoi Posti-Pekan aikana huomattavasti vähenemään. Silloisessa Postiliitossa oli erittäin aktiivinen nuorisovaliokunta johon itsekin kuuluin. Me uskalsimme haastaa Vennamon henkilöstöpolitiikan ja hyökkäsimme sitä vastaan erilaisissa tilaisuuksissa ja Postimies-lehden sivuilla sillä seurauksella että herra kutsui meidät Helsingin Postitalon 9. kerrokseen keskustelemaan mistä kenkä oikein puristaa. Eli vastassa olivat ”keltanokat” ja entinen ministeri ja politiikan ammattilainen.
Olimme valmistautuneet tapaamiseen huolella laatimalla etukäteen tiukkoja kysymyksiä. Jos oikein muistan ei tämän tapaamisen anti kuitenkaan tainnut olla sen kummempi – ympäripyöreitä poliitikon vastauksia saatiin. Pisteet kuitenkin entiselle pääjohtajalle siitä, että kutsui meidät edes keskustelemaan asioista joihin yritimme saada vastauksia ja muutoksia. Eipä taida vastaavaa kutsua tulla nykyiseltä toimitusjohtajalta nykyiselle PAUn nuorisovaliokunnalle? Tai mistä sitä tietää…
Tuntuu siltä kuin tästä aikakaudesta (1990-luvun alku) lähtien alkoi henkilöstöpoliittinen lähtölaskenta joka on jatkunut aina näihin päiviin. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, ettei valtion leipä olisikaan enää tulevaisuudessa pitkä ja kapea – paremminkin vain kapea. Työntekijämäärät alkoivat vuosi vuodelta vähentyä ja urakointihyödyt jakelussa kaventua. Ehkä tuo urakointihyödyn kapeneminen johtui osin myös siitä, että ”juoksimme” työajat pidemmiksi. Tässä asiassa voi myös allekirjoittanut katsoa peiliin. Siihen aikaan vaan ei ymmärtänyt mitä se saisi tulevaisuudessa aikaan – haluttiin vaan mahdollisimman nopeasti kotiin kun ei tarvinnut tehdä työaikaa täyteen. Eikä tauoistakaan paljon väliä ollut kun työpäivän pituus oli lyhimmillään 3 tunnin paikkeilla.
Mutta viimeistään nyt, armon vuonna 2018, pitäisi kaikkien ymmärtää se että nuo urakointiajat ovat taakse jäänyttä elämää. Eipä kannata enää juosta reitillä vaan mennä ns. normaalijoutuisuudella ja työpäivä tauottaa niin että jaksaa sen myös tehdä. Ja tietenkin muistaa että ylitöitä EI OLE PAKKO tehdä vaan se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu tekeekö vai ei. Välillä vaan tuntuu kuin jakelun sujuvuus olisi ylitöiden varassa. Sen huomasi hyvin 2015 ylityökiellon aikana jolloin jäämiä alkoi välittömästi syntymään – eikä mitään pieniä määriä!
Voisin tässä blogissa pureutua tarkemminkin Postin historiaan mutta siitä tulisi turhan pitkä romaani. Raaputus oman postimiesurani ”kultaisiin” alkuaikoihin saa nyt riittää.
Myös Postin nykytilan ongelmista ja tulevaisuuden uhista riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka, mutta niistä saan ja olen saanut 30-vuotisen luottamusmiesurani aikana kertoa aivan tarpeeksi työssäni. Olisihan se mukava kertoa joskus positiivisiakin asioita työrintamalta eikä vaan muistella ”vanhoja hyviä aikoja”.
Voin vain toivoa että Postin johto ihan oikeasti ymmärtää että yrityksen tärkein voimavara on jatkossakin TYÖNTEKIJÄT, ettei puheet työhyvinvoinnin tärkeydestä jää vain juhlapuheiden tasolle!!
Jaksamista kaikille. Kesätöihin jäänyt,
Tero Kelkka
pääluottamusmies
Kymenlaakson alue 45-49
19.5.2020 - Jarmo Tuominen