PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
27.2.2025
Olen ollut PAU:n EDUK 1 ja 2 kursseilla vetämässä ko. päivien työsuojeluosuutta luottamusmiehille ja työsuojeluasiamiehille. Etenkin EDUK 2 viikolla keskitytään paljon työssä jaksamiseen, työilmapiiriasioihin, psykososiaaliseen kuormittumiseen ja mm. työpaikkakiusaamiseen. Yksi tuon kakkoskurssin aiheista on narsismi ja sen työstäminen työilmapiiriongelman juurisyynä. Itsekin olen tunnistanut valitettavasti työurani aikana narsismin erilaisia ilmentymiä työyhteisössä ja myös työelämän ulkopuolella.
Kuten tiedämme, Posti on henkilöstövaltainen ala missä työskentelee monenlaisia ihmisiä. Suurin osa postilaisista elää ja toimii hyvän työilmapiirin ympäristössä. Tavallisten hyvää tahtovien ihmisten joukossa on myös toisenlaisia persoonallisuuksia. On narsisteja, narsismin kohteeksi joutuneita ja sitten suuri määrä ihmisiä, jotka tunnistavat toki, että narsismia on työyhteisössä, mutta osaavat elää ja toimia sen rinnalla. Läheskään kaikkiin jonkun narsistinen käyttäytyminen ei osu tai vaikuta koskaan millään tavalla, mutta sitten voi olla, että jollekin toiselle vaikutukset voivat jättää pitkänkin varjon.
Yksinkertaistettuna narsismissa on kysymys vallankäytöstä. Narsisti pyrkii ottamaan valtaposition yksittäisestä kanssaihmisestään tai yhteisöstä missä toimii. Narsistista puhuttaessa on hyvä muistaa, että usein ko. käyttäytymisellään hän peittää omaa sisäistä epävarmuuttaan. Nostamalla itsensä jotain toista laskemalla hän toimii tavoitteellisesti. Hyvä kysymys onkin pitäisikö narsismin kohteeksi joutuessaan antaa narsistille takaisin samalla mitalla vai yksinkertaisesti vain sulkea hänet oman positionsa ulkopuolelle. Tehdä näin narsistin pyrkimys valtaposition saavuttamiseen tyhjäksi. Oletettavasti jälkimmäinen tapa todennäköisesti on se oikeampi, koska viime kädessä jokainen itse hallitsee omia tunteita ja persoonallisuuttaan. Narsistin tavoite on rikkoa toisen kenttä ja samalla nostaa näin omaa itseisarvoaan imemällä voimaa toiselta.
Asiaan tuo vaikeusastetta se, että taitava narsisti on usein taitava manipuloija ja osaa koota ympärilleen joukon ihmisiä, jotka toimivat narsistin tavoitteiden mukaisesti tietämättään tai joskus myös tietoisesti. Yksin voi olla on vaikea puolustautua kokonaista ryhmää vastaan. Työilmapiiriongelmien juurisyynä voi olla jonkun narsistisen yksilön tai tahon punoma vyyhti. Narsismi pitäisi tunnistaa yhdessä ja lähteä päättäväisesti sitä myös yhdessä poistamaan.
Narsistin kanssa ei voi olla eri mieltä törmäämättä narsistin loukkaantumiseen. Hän voi olla pitkävihainen, kostonhimoinen ja myös hyvin ilkeä, jos joku lähtee haastamaan häntä ja hän joutuu umpikujaan. Vaikka narsisti tunkeutuu hyvin syvälle ”uhrinsa” position puolelle, niin hän ei halua nähdä säröäkään omassa peilikuvassaan. Kaikki vastaan hangoitteleminen, pienikin erimielisyys, uhkaa hänen identiteettiään, suojamekanismejaan ja siten koko hänen psyykkisen systeeminsä ylläpitoa. Narsisti on mielestään maailman napa, jonka ympärillä muut pyörivät. Manipuloivana ja yltiöpäisen itsetyytyväisenä narsisti uskoo olevansa kaikkivoipa ja tietysti paras kaikessa. Ongelmatilanteessa narsisti kiepauttaa uhriksi valinneensa helposti syylliseksi.
Narsistin tavoite on aina valtaposition saaminen. Empatian puutteesta toista kohtaan johtuen voi lopputulos olla ei toivottu. Hänellä ei ole kykyä myötätuntoon, vaikka hän osaa usein esittää sitä, jos hänen tarkoitusperänsä niin vaativat. Narsisti osaa näytellä taitavasti ja siksi narsistin tunnistaminen ei ole aina kovin yksinkertaista. Narsisti yrittää saada sinut tuntemaan, että olet tyhmä, epäpätevä tai vain yksinkertaisesti aina väärässä. Narsisti voi olla hyvin kostonhimoinen ja pitkävihainen haastajalleen. Sanotaan, että narsistia ei kannata suoraan haastaa, sillä hinta voi olla haastajalle kova. Narsisti voi puolustaa omaa suojakoteloaan kovillakin otteilla. Sanotaan, että narsistin kanssa pitäisi mahdollisimman pitkään myötäillä jollei halua joutua törmäyskurssille tämän kanssa. Narsistin kanssa yhteentörmäys ei välttämättömästi johda sovittelevan tahon kannalta toivottuun lopputulokseen, koska narsistin tavoite ei ole peruslähtökohdaltaan reilu.
Pitäisi muistaa, että viime kädessä narsismi on narsistin persoonallinen käyttäytymishäiriö, ei suinkaan sen puolen, joka joutuu narsismin kohteeksi. Valitettavasti narsismin kohteeksi päätyvä joutuu maksamaan usein sen lopullisen laskun konfliktitilanteesta. Narsistin myötäily voi pitää tilanteen rauhallisena, mutta ei muuta perusasetelmaa narsistin ja hänen kohteensa välillä. Jossain tapauksessa narsistin tunnistaneen ryhmän yhteiset ponnistukset voivat saada narsistin arvioimaan tilanteen sen kaltaiseksi, että hän voi lähteä muuttamaan käyttäytymistään. Stop-merkin pitäisi tulla ryhmän yhteisestä suusta.
Narsistin kohteeksi joutuneen henkilön kannalta olisi hyvä olla joku taho, jonka kanssa voisi puhua ko. asian aiheuttamasta kuormituksesta. Nykyisin on myös paljon apua saatavilla millä selventää oman itsetunnon toimintamekanismeja ja parhaimmillaan vahvistaa sitä. Henkilö, jolla oma minäkuva on hyvällä tasolla ja itsetunto balanssissa ei ole herkullinen kohde jonkun tahon narsistiselle käyttäytymiselle. Lohdullista on ajatella asia niin, että näitäkin asioita pystyy vahvistamaan ja kehittämään siinä missä jotain muutakin ihmisyyteen kuuluvaa ominaisuutta. Oman mielen treenaaminen on tärkeää siinä missä fyysisen puolen kunnossa pitäminen.
Jokaisella meistä on oikeus olla joutumatta jonkun yksilön tai ryhmän narsistisen käyttäytymisen kohteeksi. Vähintä mitä jokainen voi tässä asiassa tehdä on, että emme itse lähde tällaiseen narsistin pilliin tanssimiseen mukaan. Mikäli itse koet joutuneesi narsistisen henkilön hyökkäyksen kohteeksi, niin uskalla puhua. Meidän on hyvä muistaa, että pohjimmiltaan narsistisesti käyttäytyvässä ihmisessäkin on mitä todennäköisimmin myös hyvä puoli olemassa. Opitaan elämään itsemme ja toisten ihmisten kanssa - tunnistetaan paha, mutta uskotaan hyvään. Edistetään toiminnallamme hyvää!
Marko Koivumäki
Postin työsuojeluvaltuutettu
19.11.2020 - Heidi Nieminen