Ongelmalliset ilmapiirit

8.5.2018

Viihdytkö työpaikallasi ja onko töihin kiva lähteä? Vai onko odotusarvo kellon soidessa se, että taas sataa sitä samaa paskaa niskaan? Pahimmillaan saattaa jopa viikonloppu tai vapaapäivä kulua kauhukokemuksen pelossa, eli tulevaa työpäivää odotellessa. Ilmapiiriongelmat eivät ole pikku juttu. Huono työilmapiiri heikentää työn tuloksia, vaikuttaa motivaatioon ja suoriutumiseen, nakertaa yhteishenkeä ja lisää sairauspoissaolojen määrää.

Kaikki työpaikat eivät edes halua tavoitella Suomen paras työpaikka -titteliä. Työilmapiiriä voi parantaa vasta, jos sellaiseen on halua. Posti ainakin vielä pari vuotta sitten tavoitteli kyseistä titteliä tähtäimenään vuosi 2020. Jokainen voi omalla tahollaan arvioida, miten tavoite on edistynyt ja onko sen toteutuminen realismia. Omakohtaisesti totean törmänneeni parin viime vuoden aikana sellaisiin asioihin kuin esimerkiksi huono tiedonkulku, syyllisten etsintä, klikkiytyminen, konfliktit, esimiestyön laatu ja jopa pelolla johtamisen kulttuuri. Työpaikkakiusaamisen kokeminenkaan ei ole vieras juttu.

Esimiehellä on keskeinen rooli ilmapiiriasioissa. Jos hän ei ole tasapuolinen ja oikeudenmukainen, hän omalta osaltaan luo tehokkaasti huonoa ilmapiiriä. Tällöin tulisi olla yhteydessä hänen esimieheensä, mutta tämä on joskus työntekijälle aikamoinen kynnys .  Ei esimiehen välttämättä tarvitse olla karismaattinen johtaja tai superhenkilö. Riittää, että on aidosti kiinnostunut työntekijöistä ja haluaa kuulla, mitä heillä on sanottavanaan. Toisaalta tiedämme, että tosielämässä monilla Postin esimiehillä tämä on nykytermin mukaan vähintäänkin ”haastavaa” jo pelkän alaisten määrän vuoksi.

Väitän myös, ettei kaikista ihmisistä ole henkilöjohtajiksi. Oma mutu-tuntumani on, ettei tätä puolta välttämättä ole talossamme otettu niin vahvasti huomioon kuin asioiden ja prosessien johtamista. Henkilöstöjohtaminen on tainnut jäädä vähän vähemmälle koulutuksienkin osalta.

No, ei alaisetkaan säästy aina puhtain paperein. Joku saattaa ajatella, että huonot henkilökemiat antaisivat luvan sille, ettei tarvitse jakaa työhön liittyviä asioita, eikä tarvitse kohdella toista töissä asiallisesti. Se ei pidä paikkaansa. Kaikkien kanssa ei toki tarvitse olla kaveri ja käydä työajan ulkopuolella kahvikupposella tai oluttuopposella, mutta kyllä aikuisten ihmisten pitäisi pystyä työskentelemään yhdessä. Semmoisia työpaikkoja tosin Postissakin on tullut vuosien varrella vastaan, etteivät henkilöt A ja B voi olla samassa työvuorossa, koska eivät siedä toisiaan edes sen vertaa.

Avointa keskustelua kannattaa käydä. Saattaa jopa olla, että jokin asia osoittautuukin väärinkäsitykseksi ja selviää sen sijaan, että olisi jäänyt pahimmillaan vuosiksi vaivaamaan ja kaihertamaan mieliä. Aivan selväähän on, että toisinaan tapahtuu työelämän ulkopuolella asioita, jotka tahtomattamme vaikuttavat mielialaamme myös työpaikalla. Väärinkäsityksien välttämiseksi olisi hyvä tällöin tiedottaa työtovereita asiasta, jotteivat he etsi syytä itsestään.

Mikä sitten asiaan avuksi ja ratkaisuksi? Ensin pitää tunnistaa ja tunnustaa, mitkä ovat ongelmat. Tämä vaatii työyhteisön kaikkien jäsenten osallistumista ja osallistamista. Pitää oikeasti avata suunsa ja sanoa asiat suoraan ja rehellisesti. Ei auta yhtään, jos pysyy tuppisuuna, mutta sitten perästä päin mutisee ”teki mieli sanoa, mutta en viitsinyt”.

Seuraavaksi on keksittävä keinot, miten asioita lähdetään korjaamaan. Nämä pitää olla yhteisesti hyväksytyt, eikä vaikkapa esimiehen määräämät. Yhteiset pelisäännöt edellyttävät, että koko porukan pitää pystyä näihin myös sitoutumaan.

Kehitystä on myös seurattava ja mitattava. Jos ilmapiirikysely tehdään, mutta mikään ei muutu, menee porukalta nopeasti usko asiaan. Hiukan tämän suuntaista viestiä olen kuullut koskien vaikkapa Voice-kyselyn tuloksien pohjalta tehtyjä tavoitteita; ”porukalla ne kirjattiin, mutta sen jälkeen ei tapahtunut mitään ja seuraavan kyselyn tulokset olivat yhtä huonot”. Meillä työsuojeluvaltuutetuilla on usein merkittävä rooli koko työyhteisön tukena ja asiantuntijana olla auttamassa kohti parempaa ilmapiiriä.

Lopuksi kannattaa vilkaista peiliin, sieltä katselee vastaan hyvin keskeinen henkilö niin tässä kuin muissakin elämänlaatuun ja viihtyvyyteen liittyvissä asioissa. Onko oma asenne kunnossa vai olisiko siinä jotain parannettavaa tai kehitettävää? Ongelmatilanteissa kannattaa myös miettiä, mitä minä itse olisin valmis tekemään asian parantamiseksi. Vai onko se aina jonkun muun tehtävä?

Yksi arkipäiväinen ja pieneltä tuntuva juttu on tervehtiminen. Moni saattaa pitää tätä itsestäänselvyytenä, mutta eipä se sitä vaan aina ole. On muuten omakohtaisiakin kokemuksia, eikä tunnu kivalta.

Parempia ilmapiirejä toivottaen

Markku Jalava
Etelä-Suomi 00-19 toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutettu