Muutama ajatus työttömyydestä

28.3.2018

Ensimmäinen kosketukseni työelämään tarjoutui yläasteen viikon pituisella työelämään tutustumisjaksolla. Paikaksi valikoitui Nokia Telecommunications Oulussa, jossa nopeassa tahdissa parin päivän ihmettelyn jälkeen sain siirron johtotehtäviin; modeemin virtajohtoja pyöritettiin paistinlastaa muistuttavan apuvälineen ympäri, laitettiin nippusiteillä kiinni ja pinottiin kärryyn joka täyteen tultua jatkoi matkaansa johonkin toiseen mystiseen työvaiheeseen, todennäköisesti pakkaamoon. Kuten siis useat meistä, olen ruokapalkalla aloittanut Nokian johtotehtävissä ja vuosien saatossa siirtynyt Postin palvelukseen. Välietappeina tosin nuorisotalo, moottorikelkkatehdas, kehitysvammaisten palvelukeskus, taidemuseo, kylpylä, hotellivaraukset, yökerho, kanala ja työttömyys.

Edellä mainituista erityisesti työttömyys on asia jota muistelen kaiholla. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, työtarjouksia sateli, syrjäytymisen vaaraa ei ollut kun suuri osa ajasta meni pohtiessa mihin opinahjoon minua ei seuraavaksi hyväksyttäisi. Kevään ja syksyn yhteishaussa opiskelupaikatta jääminen nosti aina vuotta myöhemmin syntyneet karsinnoissa etusijalle. Itsetunto hipoi huippuaan kun tuli aika kuukaudesta keskeyttää jetset-elämä ja marssia sossun luukulle jättämään seuraavan kuun toimeentulotukihakemus. Siitähän ei erikseen asiakkaalle ilmoitettu milloin päätös tulisi ja mikä se olisi, mutta edellisestä jäi aina niin paljon sukan varteen ettei se noussut koskaan kynnyskysymykseksi. Väliaikainen asunnottomuuskaan ei muodostunut rasitteeksi sen nousukiidon keskellä. Ja kyllä, heitä kutsutaan asiakkaiksi ja heitä kuuluukin kutsua asiakkaiksi. Ihmisen arvo ei voi olla suhteessa siihen mikä on hänen kulloinenkin statuksensa yhteiskunnan jäsenenä ja kielellä on rooli ajattelun ohjaamisessa.

Rehellisyyden nimissä en tuolloin kaksikymmentävuotiaana ollut aktiivisin työnhakija mitä Rovaniemen kaupunki on tuntenut, mutta jos nykyhallituksen läpi junttaama aktiivimalli olisi tuolloin ollut voimassa, tilannetta se olisi tuskin muuttanut. Mallin suunniteltu jatko-osa sitten jo maassa makaavan potkimista. En ole koskaan kokenut että keppi on motivoijana hyödyttänyt juurikaan kuin valtaapitäviä jotka pyrkivät saavuttamaan talouspainotteiset tavoitteensa sieltä missä ihminen on heikoimmillaan, sen sijaan että toimisivat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden keinoin. Vastikkeellisuus oli käytössä jo tuolloin, alle 25-vuotias ilman ammatillista koulutusta ei ollut oikeutettu työttömyyskorvaukseen joten toimeentulotuen hakeminen oli käytännössä ainoa vaihtoehto ja sitä leikattiin mikäli ei ollut täyttänyt kriteerejä. Näitä olivat lähtökohtaisesti opiskelupaikkojen hakeminen ja aloitteellisuuden osoittaminen työmarkkinoilla. Tai hyvät puhujan lahjat. Sosiaalityöntekijälle oli suotu mahdollisuus käyttää asiassa harkintaa.

Lopulta parin vuoden kuluttua rekrytointipalvelun kautta työllistyin Irlantiin kylpyläsiivoojaksi. Lentolippuihin ja alkuun pääsemiseen sain rahat vanhemmiltani. Tänä päivänä arvostan tuota mahdollisuutta yhä enemmän, sain jalkani työelämän oven väliin. Mahdollisuus, jota valitettavasti kaikilla ei ole. Ei auta työttömyydestä kärsivän tilannetta luoda rangaistukseen perustuvia malleja ja antaa sitä kautta ymmärtää että työsuhteen puuttuminen on yksilöön perustuva ongelma, kun kuitenkaan työnhakija ei ole se joka päättää siitä otetaanko hänet töihin. Ja sitten olisi vielä varsin suotavaa että työllistyneille työpaikoillaan palkan maksamisen lisäksi noudatettaisiin eettistä ja järkevää henkilöstöpolitiikkaa. Nykyisen hallituksen fiksaatio nollatuntisopimuksista ja aktiivimallit yhdessä luovat alati kasvavan ryhmän ihmisiä joilla ei ole käytännön mahdollisuuksia olla ottamatta sellaista työtä vastaan jolla ei voi tulla toimeen. Tilastoja sillä voidaan kaunistella mutta tuloerojen kasvua ja eriarvoistumista sillä vaan kiihdytetään.

Nyt olen työskennellyt Postilla vuodesta 2001. Vuodet täällä loivat alkusysäyksen myös kiinnostukselle työväen oikeuksista ja ammattiyhdistysliikkeestä ja sitä kautta mahdollisuudesta työskennellä edunvalvojana jäsenistön ja liiton tavoitteiden hyväksi. Siitä olen huolissani kuinka yleistä tässä maassa vaikuttaa olevan ihmisten jaksaminen, oli sitten työtön, työssäkäyvä, opiskelija tai eläkkeellä. Jos aikaa suodaan, suurin osa meistä on noita kaikkia jossain elämänsä vaiheessa. Ja jotta solidaarisuus toteutuisi, on se hyvä muistaa.

”I worked my way up from nothing to a state of extreme poverty.” – Groucho Marx

Aleksi Andersson
pääluottamusmies
Logistiikkakeskus, Vantaa – Ulkomaantuotanto, Siipitie