PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
26.2.2018
Muistan hyvin, kun aloitin varhaisjakelussa armeijan jälkeen vuonna 2000. Opiskelut sekä intti takana ja työelämä edessä. Postille eksyin puolivahingossa isoveljen suosittelemana, mutta nopeasti opin, että tehokkaalla ja työtätekevällä ihmisellä on tässä talossa paikka ja siitä on mahdollisuus jopa saada sen mukaista palkkaa. Varhaisjakeluvuosia minulle kerkesi kertyä 16 ja sen jälkeen olen jatkanut työsuojeluvaltuutettuna. Ennen valtuutetun roolia toimin viitisen vuotta varhaisjakelun työsuojeluasiamiehenä ja pääsin siinä välissä tutustumaan työsuojelun moniosaiseen maailmaan.
Kun muutimme uusiin tiloihin 2011 Meijerinkadulle Vaasassa, varhaisjakelu oli ensimmäinen talossa, joka aloitti työtä tekemään ja tulevat lehtikuljetus rekat oli suunnattu uuteen osoitteeseen. Tilat olivat isot ja me ensimmäiset työläiset. Ongelmaksi vain koitui se, kun valoja ei oltu asennettu palamaan yöaikaan. Nopeasti tajusimme, että lehtikuljetus rekat eivät kyenneet peruttamaan laituriin ilman valoa, jotenka käänsimme jakeluautot kohti laituria ja laitoimme pitkät ajovalot päälle ja samalla tyylillä saimme lehdet pakattua autoihin.
Seuravan kerran, kun varhaisjakelua koeteltiin, oli laiturin vaihdos. Varhaisjakelu siirrettiin purkamaan lehtirekkoja perusjakelun laiturille, joka oli maan tasalla ja rekat jotka niitä purkivat eivät omistaneet rullakko stoppareita. Eli seisoimme kipin alla ja koitimme pitää 500 kg rullakoista kiinni, että ne eivät putoaisi päällemme. Tämä kokeilu jäi onneksi yhteen kertaan.
Tämä oli varhaisjakelun normaalia aamua. 16 vuoden kokemuksella uskallan sanoa, että semmoista asiaa ei eteen enää tullut mikä olisi yllättänyt. Vaikka yöllä olisi alkanut satamaan pieniä vihreitä miehiä, niin en uskoisi, että sitä olisin sen suuremmin ihmetellyt. Mitä vaikeampaa oli, sitä suuremmalla panostuksella katsoimme, että jokainen jakaja saatiin matkaan. Oltiin hyviä siinä mikä meille tehtäväksi annettiin.
Mitä tapahtui? Kesälomani ensimmäisellä viikolla osaston mökillä heräsin pääluottamusmiehen soittoon. Kuulin tapahtuneesta. Varhaisjakelu on pakotettu uuteen firmaan ja uuden TES:in alle. Palkat tulevat laskemaan. Tämä oli tieto mitä sain. Valtuuston puheenjohtaja soitti seuraavana aamuna ja liiton puheenjohtaja piti meitä ajan tasalla sähköpostilla. Jopa pitkin yötä, mutta en muutenkaan pystynyt nukkumaan, joten oli vain kiva tietää, että joku muukin on hereillä ja murehtii samaa asiaa.
Kaikki tietävät nyt mitä tapahtui. Itse jäin paikalle ihmettelemään…mitä…kuinka? Pää täynnä kysymyksiä. Eikä juurikaan yhtään vastauksia. Kaikki kaverit, ystäväni, työtoverit. Tämä koski niitä kaikkia. Tiedän todella tarkkaa mitä tuommoinen palkanpudotus tarkoittaa. Tätä kirjoittaessa on yleisesti tiedossa, että toinen päälehdistä Vaasassa aloittaa oman jakelun ja pelkään, että Vaasan varhaisjakelulle tämä taitaa olla viimeinen niitti arkkuun.
Vaikka kirjoitan tätä ehkä pikkusen negatiivisin ajatuksin, niin muistoni varhaisjakelusta ovat toista. Muistelen ensimmäistä työpaikaani lämmöllä, vaikka väliin mahtui haastaviakin aikoja. Yötyö oli jotenkin minulle sopiva juttu, enkä koskaan pitänyt pahana sitä, että suurin osa työstä tehtiin yksinään. Siinä vaiheessa, kun ruokakuljetukset tulivat mukaan kuvioihin ja yhteistekijöitä käytettiin, niin asiat olivat oikeasti hyvin.
Enää ei ole paluuta menneeseen ja minustakin tehtiin postityöntekijä mitään kysymättä (tai edes kertomatta). Korvien väliin jäi soimaan kertosäe Klamydian kappaleesta: Mä vain kuljen pilke silmäkulmassa.
Mika Koskimäki
Työsuojeluvaltuutettu (enää vain perusjakelun osalta)
64-69 Vaasa-Kokkola alueet sekä 62500-62600
15.2.2024 - Emilia Männynväli