PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
Kuljetusliitot KL vastustaa Orpo-Purran hallituksen suunnitelmia alentaa irtisanomiskynnystä. Hallitus haluaa mahdollistaa henkilöön liittyvän irtisanomisen pelkän asiallisen syyn perusteella. Lisäksi hallitus aikoo merkittävästi heikentää sääntelyä koskien varoituksia, uudelleensijoitusta ja irtisanomistilanteessa tehtävää kokonaisarviota.
Orpo-Purran hallitusohjelman mukaan "Henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyä muutetaan niin, että työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy." Hallituksen antama esitysluonnos menee merkittävästi pidemmälle irtisanomiskynnyksen madaltamisessa kuin mistä hallitusohjelmassa alun perin sovittiin.
Kuljetusliitot KL pitää huolestuttavana, mutta ei millään tapaa yllättävänä, että hallitus jatkaa valitsemallaan yksipuolisella, työntekijän oikeuksia heikentävällä tiellä. Hallitus perustelee esitystään työllisyysvaikutuksilla ja työllistämisen esteiden poistamisella. Samaan hengenvetoon todetaan, ettei irtisanomiskynnystä madaltamalla saavuteta työllisyysvaikutuksia ja että arvioitu kasvu bruttokansantuotteeseen jää pieneksi.
”Esityksen ainoana tarkoituksena vaikuttaakin siis olevan työntekijän aseman ja työmarkkinoiden vakauden romuttaminen”, lausunnossa sanotaan.
Kuljetusliitot KL toteaa työllistymisen esteiden purkamisen olevan hyvä tavoite, mutta hallituksen keinojen olevan siihen täysin vääriä. Irtisanomiskynnyksen alentamisella ja esitetyillä lainsäädäntömuutoksilla ei pureta työllistymisen esteitä, vaan heikennetään työntekijän asemaa, pyyhitään pois vuosien oikeuskäytännön merkitys ja sotketaan työelämän vakiintuneita pelisääntöjä. Näin laajat muutokset tekevät olemassa olevan oikeuskäytännön pitkälti käyttökelvottomaksi ja uuden käytännön muodostuminen kestää vuosia.
”Niinä vuosina tuhlataan paljon työnantajien ja työntekijöiden aikaa ja rahaa riitojen selvittelyyn tuomioistuimissa – puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä, jota työelämän lisääntyvä epävarmuus tuo”, Kuljetusliittojen lausunnossa todetaan.
Kuljetusliitot KL pitää röyhkeänä Orpo-Purran hallituksen tapaa harhauttaa kansalaisia lainsäädännöllisten muutosten mittakaavasta säätämällä pykäläkohtaiset muutokset erillisinä lakeina. On hyvin poikkeuksellista, että esimerkiksi työsopimuslakia avataan harva se päivä ilman minkäänlaista kokonaisarviota kaikkien muutosten yhteisvaikutuksista.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry on mukana Kuljetusliittojen yhteisessä lausunnossa.
Lue koko lausunto täältä.
Kaikki lakiluonnokseen annetut lausunnot löytyvät täältä.
Kuljetusliitot KL ry:n jäsenliittoja ovat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Rautatiealan unioni RAU ry ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry. Järjestön perustehtävänä on tukea jäsenliittojen itsenäisesti harjoittamaa edunvalvonta- ja sopimustoimintaa, vahvistaa liittojen keskinäistä yhteistyötä sekä edistää liittojen yhteisiä tavoitteita. Kantavana voimana on, että vahva ja yhtenäinen KL pystyy paremmin taistelemaan heikomman puolella.