PAUn neuvottelema
työehtosopimus on tärkein
työntekijää koskeva sopimus
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn liittohallitus on tehnyt perjantaina 8.12.2023 päätöksen työtaistelutoimista. Torstain 14.12.2023 lakko on osa SAK:n ja liittojen #PainavaSyy kampanjaa, jolla vastustetaan hallituksen radikaaleja leikkauksia työehtoihin, työttömyysturvaan ja lakko-oikeuteen. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat myös PAUn jäseniin.
Lakko koskee postinjakelua ja postinjakelussa tehtäviä työtehtäviä torstaina 14.12.2023 klo 00.00 - 14.12.2023 klo 24.00. Lakon piiriin eivät kuulu kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät työtehtävät.
Tässä tiedotteessa vastaamme yleisimpiin kysymyksiin.
1. Miksi lakko?
Hallitus on tekemässä työlainsäädäntöön, työttömyysturvaan ja lakko-oikeuteen merkittäviä muutoksia, joilla on vaikutusta myös PAUn jäseniin. Haluamme vaikuttaa poliittisella lakolla siihen, että hallitus peruu leikkaukset ja ottaa työntekijöiden huolet tosissaan.
2. Ketkä ja mitkä työt ovat lakossa?
Lakon piirissä ovat kaikki työntekijät, jotka työskentelevät perusjakelun työtehtävissä. PAUn liittohallitus on tehnyt järjestöpäätöksen, jossa työt on asetettu lakkoon. Näitä lakon alaisia töitä ei kenenkään työntekijän tule tehdä.
Lakossa ovat:
Lakossa eivät ole:
3. Onko postikeskuksissa tehtävä työ lakossa?
PAU on asettanut lakkoon Posti Jakelu Oy:ssä (ja Posti Oy:ssä) perusjakelussa Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen P-palkkaliitteeseen kuuluvat työt (myös ryhmävastaavien työt) esityön ja kaikki muut jakelua valmistavat työt jakelun lähtötoimipaikoissa sekä jakelun. Postikeskuksissa tehtävä koneellinen tai manuaalinen lajittelu-/käsittelytyö, ei ole lakossa.
4. Koskeeko lakko vuokratyöntekijöitä?
Kyllä. Joissain tilanteissa työnantaja voi yrittää käyttää vuokratyövoimaa lakon murtamiseksi. Ulkopuolisen työvoiman käyttö lakon murtamiseksi on katsottu kansainvälisessä käytännössä ja sopimuksissa järjestäytymisvapauden loukkaukseksi (ks. ILO:n järjestäytymisvapauskomitean kokoelma kohdat 918 ja 919).
5. Auto ja Kuljetusalan liitto AKT on asettanut torstaina 14.12.2023 lakkoon Posti Kuljetus Oy:n työpaikat ja työtehtävät. Olen töissä kuljettajan Posti Kuljetus Oy:ssä, mutta PAUn jäsen. Jäänkö lakkoon?
AKT:n asettamaan lakkoon osallistuvat myös muiden liittojen jäsenet AKT:n lakkoilmoitusten mukaisesti. Muiden SAK:laisten liittojen jäsenten (myös PAUn) tulee hakea lakkoavustusta AKT:stä. Lisätietoa www.akt.fi
6. Auto ja Kuljetusalan liitto AKT on asettanut torstaina 14.12.2023 lakkoon Posti Kuljetus Oy:n työpaikat ja työtehtävät. Voiko työnantaja määrätä ja siirtää työntekijöitä tekemään näitä kuljetuksen töitä tilapäisesti lakon aikana, kun työskentelemme samassa rakennuksessa kuljetuksen kanssa?
PAUn jäsenet eivät tee lakonalaista työtä, oli sitten kyse PAUn omasta tai toisen liiton asettamasta lakosta. Esimerkiksi postikeskus-, terminaali- tai rahtityötä PAU ei ole asettanut lakkoon, mutta kaikesta lakonalaisesta työstä tulee kieltäytyä. Työntekijä ei kuitenkaan voi jäädä pois kokonaan työstään ilmoittamalla olevansa lakossa tällaisessa tilanteessa. Työnantaja on sitoutunut siihen, että se ei määrää ketään tekemään lakonalaista työtä ja tästä ei voi työntekijälle aiheutua mitään seuraamuksia.
7. Mistä saan luotettavaa tietoa lakosta?
Luotettavaa tietoa lakosta saa PAUn kotisivuilta ja SAK:n liittojen yhteisestä toimintapäivästä osoitteesta sak.fi/ajankohtaista/painava-syy/toimintapaiva. Jos lakosta ei pystytä asiallisesti työpaikalla keskustelemaan, riittää kun liiton jäsenistö toteaa työtaistelun olevan liiton päätös. Liiton jäsenet ovat velvollisia noudattamaan tehtyjä päätöksiä.
On tavanomaista, että työnantaja väittää virheellisesti, että työntekijällä ei ole oikeutta olla lakossa, koska tällä tavalla työnantaja voi onnistua harhauttamaan työntekijöitä ja murtamaan lakkoja.
Ainoa luotettava tiedon lähde työtaisteluolosuhteissa ovat PAU ja lakko-organisaatio.
8. Mikäli työnantaja väittää, että poliittinen lakko on laiton, eikä siihen pidä osallistua. Onko näin?
Tämä ei pidä paikkaansa! PAU on tehnyt järjestöpäätöksen, jossa työt on asetettu lakkoon. PAU on ilmoittanut lakosta etukäteen työehtosopimuksen mukaisesti valtakunnansovittelijalle ja työnantajalle. Lakko on siis laillinen ja yksittäiselle PAUn jäsenelle ei voi aiheutua mitään seuraamuksia.
9. Kenelle lakkoavustus maksetaan?
PAU maksaa lakkoavustuksen PAUn jäsenille, jotka ovat lakkoon asetetuissa työpaikoissa työssä ja osallistuvat lakkoon eli ovat poissa työstä lakon vuoksi torstaina 14.12.2023. Lakkoavustusta ei makseta, jos jäsen on ollut ennen lakon alkamista ja lakon aikana esim. vuosilomalla, sairauslomalla, joustovapaalla tai poissa muusta kuin lakosta johtuvasta syystä.
10. Kuinka lakkoavustusta haetaan?
Lakkoavustusta haetaan sähköisesti kirjautumalla omilla pankkitunnuksilla osoitteeseen pau.lakkoavustus.fi Lakkoavustusta voi hakea torstaista 14.12.2023 alkaen.
Mikäli jäsenellä ei ole pankkitunnuksia, ole yhteydessä omaan ammattiosastoosi saadaksesi paperisen lakkoavustuskaavakkeen. Ammattiosastot vastaavat lakkoavustushakemusten tarkistamisesta ja jäsenyyden varmistamisesta.
11. Kuinka paljon PAU maksaa lakkoavustusta jäsenilleen?
Työtaisteluun osallistuneille jäsenille maksetaan lakkoavustusta 67 € / lakkopäivä.
Avustus on verotonta 16 euroon asti. Yli 16 euron avustuksesta peritään tuloverolain 88 §:n ja verohallinnon päätöksen mukainen 30 prosentin ennakonpidätys. Ylimenevä osa on tässä tapauksessa siis 51 euroa. Nettona lakkoavustuksesta jää käteen 51,70 € päivältä.
12. Milloin pitää liittyä PAUn jäseneksi, että saa lakkoavustuksen?
Lakkoavustuksen saamiseksi on liityttävä liiton jäseneksi ennen lakon alkua.
13. Osallistun lakkoon, voinko saada varoituksen luvattomasta poissaolosta?
Kun ammattiliitto tai sen osastot tekevät päätöksen työtaistelutoimenpiteestä, laillisesta tai laittomasta, kantavat ne myös siitä vastuun. Kun työntekijä toimii järjestön päätöksen mukaisesti, työnantaja ei saa irtisanoa tämän työsopimusta. Kyseessä olisi laiton irtisanominen. Mahdollisesti annettavalla varoituksella ei ole merkitystä tarkastellessa työsuhdetta. Koska torstain 14.12.2023 lakosta on tehnyt järjestöpäätöksen PAUn liittohallitus, ei yksittäiselle PAUn jäsenelle voi aiheutua mitään seuraamuksia.
14. Tarvitseeko minun ilmoittaa työnantajalle etukäteen osallistunko lakkoon?
Ei tarvitse. Työnantaja voi sitä aina kysyä, mutta siihen ei tarvitse vastata.
15. Jos en osallistu lakkoon, vaikka olen PAUn jäsen, onko siitä minulle seuraamuksia?
Ammattiosasto päättää yleisessä kokouksessaan seuraamukset, joka voi olla erottaminen osastosta/liitosta.
16. Työskentelen jakelussa, työnantaja on tarjonnut minulle joustovapaata / vuosilomaa, mitä teen?
Työehtosopimuksen mukaan joustovapaan pitämisestä sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken, kumpikaan osapuoli ei voi yksin päättää vapaan ajankohdasta. Vuosiloma on ilmoitettava kuukautta ennen loman ajankohtaa.
17. Voiko työnantaja muuttaa julkaistua työvuoroluetteloa?
Työvuoroluetteloa ei saa muuttaa lakon vuoksi.
18. Tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa liikkuu kaikenlaista tietoa ja huhujakin. Miten suhtaudun niihin?
Moni taho yrittää vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen sosiaalisen median, lehtien, radion ja tv:n kautta. Usein vedotaan siihen, että työtaistelulla aiheutetaan asiakkaille haittaa ja vahinkoa tai levitetään tarkoituksellisesti väärää tietoa.
Myös sosiaalisessa mediassa käydään keskustelua työtaistelun oikeutuksesta. Näissä keskusteluissa kannattaa olla erityisen tarkkana. Siellä saatetaan levittää täysin virheellistä tietoa. Kannattaa siis katsoa, mistä tieto on peräisin. Ennen kuin kommentoit tekstejä, mieti tarkkaan, mitä kirjoitat tai jaat eteenpäin.
Lisätietoja pääluottamusmieheltä!
Päivitetty 13.12.2023 klo 10.22